torstai 29. joulukuuta 2016

Kuulumisia pitkästä aikaa

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jokin kuukausi. Paljoa meille ei tapahtanut ole, mutta, jos nyt hieman jotain kuluneista kuukausista kertoisi.

Siru isänsä kanssa Viron Voittajassa.


Tosiaan pyörähdettiin Sirun kanssa Liettussa Druskininkaissa kolmen päivän KV näyttelyissä. Siruhan yllättäen jälleen oli rotunsa ainoa edustaja. Siru kasasi koko "potin" mukaansa ollen joka päivä ROP, ja saaden siis juniorimuotovalioon tarvittavat JUN-SERTit. Kaksi toki olisi riittänyt.

Matkasimme kahden kaverin ja seitsemän koiran kanssa henkilöautolla. Toisen kaverin kanssa ajelimme täältä pohjoisesta, ja toinen tuli Seinäjoen suunnilta mukaan. Olihan se pitkä ja raskas reissu ajella, mutta itse säästyin aika hyvin ajamiselta ;) Ensi vuonna suunnittelimme lähtevämme uudestaan Liettuaan kolmen päivän näyttelyihin, ja sille reissulle otan kummatkin omat koirat mukaan. Netan kanssa nyt ei sinänsä ole mitään "paineita", tulee mitä tulee... Sirun kanssa nyt toivotaan valioitumista :)



Tanskassa Siru pyörähti kaverini mukana näyttelyissä Tanskan & Pohjoismaiden voittajissa. Siltä reissulta mukaan tarttui Tanskan Juniorivoittaja ja Tanskan voittaja tittelit. Toisen päivänä ihan vain EH. 

Netta myös pyörähti kasvattajan mukana Ruotsissa näyttelyissä tuloksella EH. Kuuleman mukaan oli tiukka tuomari täti. Sinänsä minulla ei ole suuria odotuksia Netan tuloksista, koska tiedän, että koira ei niin "hieno" ulkomuodollisesti ole, mutta välillä käydään myös Netan kanssa kehässä. Ensi vuoden alkupuolella lähdemmekin Latviaan näyttelyreissulle samaisella porukalla, kuin Liettuassa, ja nyt jopa Nettakin lähtee mukaan. Mukava reissu jälleen tiedossa! Toivottavasti edes jollekkin tulisi menestystäkin :) 

Sirun kanssa on aika aktiivisesti käyty syksyn ajan metsää tutkimassa. Ajoja on tullut lähinnä vain sorkalle... Nyt joinakin edellisinä viikkoina on ollut hieman huonoa tuuria kelien ja vapaiden kanssa. Jos on ollut vapaata, niin keli on surkea tai liian kova hanki tms, ja kun keli mitä mahtavin, niin työvuorot estänyt metsään pääsyn. Huomenna mies ja koira lähteeki katsomaan tapahtuuko siellä enää mitään, kun luntakin jo hyvän verran meillä pienelle koiralle. 

Jouluaattona silmäteräni täytti 2-vuotta!


Netan kanssa ei myöskään niin aktiivisesti ole oikein mitään treenailtu. Tänään otimme kotipihallamme hieman TOKOa ja joitain noutoja. Kaikki meni nappiin, niin kuin kuuluukin. Hieno likka 💓 Huomenna on tarkoitus vähän esitellä Herra Varista Netulle. Meillähän on pieniä ongelmia tuon raakun kanssa maalla, ei koira millään haluaisi sitä suuhun ottaa. Toivottavasti nyt talvella saadaan tuo asia kuntoon, koska ensi kesänä olisi pyrkimyksenä käydä kokeilemassa taippareita, kun muuten koira toimii kivasti.  

torstai 7. heinäkuuta 2016

Viron Voittaja 2016

Siru pyörähti Virossa näytelmissä kesäkuun alussa, eli Viron Voittajassa. Kotiin tuomisia reissulta tarttui, uusina titteleinä Eesti Juniorvoittaja 2016, sekä seuraavana päivänä oli toisessa näyttelyssä ROP (okei, ainoa rodussaan) ja viimeisen JUN-SERTin ansioista muovautui uudeksi Viron juniormuotovalioksi! Päivän kruunasi myös Sirun sijoittuminen BIS 3 junioriksi :) Hieno viikonloppu!

Seuraavaksi on vuorossa Liettuan näytelmät elokuussa ja lähdetään kokeilemaan uutta junnutitteliä. Sitten jäädäänki kotia kehittymään :) 

Meidän porukan tuliaiset.

Siru ei niin välittäisi tuosta mallina olosta ;)

maanantai 23. toukokuuta 2016

Näyttelytuloksia

Näyttelyissä on tullut kevään aikana jonku kerran pyörähdettyä niin lähellä, kuin vähän kauempanakin. Sirua lähinnä kuskannut olen, ja eilinen näyttely taitaa olla suomessa tälle vuodelle viimeinen. Annetaan koiran kasvaa ja kehittyä rauhassa :)

Netta on kerra käynyt esittäytymässä, sekin saa rauhassa kehittyä.


Sirun arvostelut:

Kangasniemi  KR 5.5.-16 JUN-H
Tuomari: Perttu Ståhlberg
Vielä kovin ilmava. Luusto saa vahvistua. Feminiininen pää. Hyvät silmät ja korvat. Runko kesken kehityksen. Lyhyt rintakehä ja nouseva alalinja. Turhan niukasti kulmautunut. Hyvä Karva ja väri. Liikkuu lyhyellä askeleella ja Ikäänsä nähden vielä pehmeästi. 

Keminmaa RN 14.5.-16 JUN-EH/3
Tuomari: Sakari Poti
 Keskikokoa hieman pienempi. Mittasuhteilta oikea. Vielä kevyt tyyppinen. Kevyehkö oikealinjainen pää. Hyvä runko ja raajat. Vielä hieman kihara karva. Liikkeessä hieman pysty häntä. Kevyt liike. Rauhallinen luonne.  43cm.

Hamina KV 21.5-16 JUN/EH
Tuomari: Pekka Teini
 Melko lupaava, vielä pentumainen ja kevyt nuori narttu. Päässä hyvä profiili. Kallo ja kuono osa saavat vahvistua vielä. Hyvät mittasuhteet. Etuosassa vielä löysyyttä. Hyvä rakenne takana. Kaunis väri. Miellyttävä käytös.

Helsinki KV 22.5-16  JUN-ERI/1 SA PN1 ROP SERT ROP-JUN
Tuomari: Laurent Pichard
 Jo hyvin kypsä viehättävä 10kk vanha. Erinomaisella päällä, erinomainen kallo. Kuonossa hyvät mittasuhteet. Leikkaava purenta. Hiukan löysä edestä. Erinomainen pituus lanteessa. Takakulmaukset näkyvät. Oikea Lihaksisto. Sopivat kulmaukset. Voisi olla hiukan vahvempi ylälinja

Netta:

Keminmaa RN 14.5-16 JUN-EH/3
Tuomari: Tuula Pratt
Vielä kovin pentumianen juniorinarttu, jolla erityisesti päälaki kaipaa aikuisen koiran leimaa. Söötti ilme. Pyöreät silmät. Voisi olla voimakkaammin kulmautunut. Kokonaisuutena sopiva rungon voimakkuus. Hyvät sivuliikkeet, mutta vielä kovin kapeat edestä ja takaa. Hyvä turkki







tiistai 19. huhtikuuta 2016

Näyttelyreissu


Kolmen koiran kotiin tuomiset.

Nyt ei ole jaksamista alkaa kirjoittamaan reissuta sen kummemmin, tulokset vain.
Ei voi muuta sanoa, kuin, että mahtava ja onnistunut reissu!

16.4 Tallin Winner 2016

TLNJW16 Matkakosken Lapintähti  ERI/1 SA PN4 JUN-SERT ROP-JUN !!!

Käännös suomeksi kuta kuinki näin:

"9kk kevyt rakenne, mutta elegantti. Tyypillinen pää, hyvä ilme. Hyvä siluetti. Tarvitsee lihasmassaa. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä luonne." Tuomarina: Péter Harsányi

17.4 Vaasa KV

Matkakosen Lapintähti JUN/EH1

"Erittäin hyvän tyyppinen. Feminiininen. Mittasuhteet oikeat. Voimakkaassa kehitysvaiheessa oleva narttu. Tulisi kauttaaltaan olla voimakkaampi.
Kevyt kuono, kapea pää. Kaunis kaula. Tyylikäs ylälinja. Matala ja kapea rintakehä. Suorat etukulmaukset, oikein kulmautunut takaa. Oikea karvanlaatu ja väritys. Kevyet pitkät liikkeet. Kuiva tarvitsee aikaa." Tuomarina: Riitta Lahtovaara

Koiran näköiset arvostelut saimme. Ei voi olla muuta, kuin tyytyväinen neitiin :)













maanantai 22. helmikuuta 2016

Noutoilun riemua

Tänään suuntasimme Netan kanssa treenaamaan meidän noutoilu kavereiden F:n ja T:n kanssa joen jäälle. F on käyttölinjainen labradorinnoutaja, vuoden Nettaa vanhempi.

Aluksi noutaja neidit saivat juosta rellestää ylimääräiset virrat pois rannalla ja jäällä, jonka jälkeen laitoimme F:n autoon odottamaan vuoroaan.



Ennen jäälle menoa olin päättänyt, että ensimmäiseksi käyn koiran kanssa laittamassa 4-5 damia kaareen, jotka ohjaan koiran järjestyksessä hakemaan. Toiseksi teen yhden "eteen" ohjauksen ja toivoin, ettei koira ole kyseistä asiaa unohtanut, tätä kun emme ole kuin muutamana kertana harjoitelleet.
Viikko sitten kun T: ja F:n kanssa yhdessä treenasimme kahtena päivänä peräkkäin, oli Netta kuin eri koira kumpanakin päivänä. Ensimmäisenä päivänä toimi, kuin unelma, ja toisena aivan muuta... Tänään Netta suoriutui erinomaisesti kummastakin osiosta.



Hieman oli malttamaton, kun yhdessä damit veimme kaareen. Pari kertaa kävi damin hakemassa mukaan, kun jätimme maahan sen, mutta kerran tai pari laitoin sen takaisin, niin Netta antoi jo damin olla rauhassa. Odottaessa nouto käskyä (joka toimii meillä sanalla "hae") ja suunnan ohjausta, malttoi Netta istua vierellä. Joskus se vähän saattaa "ryöstää", eli lähtee omin päin hakemaan damin. Joskus auttaa karjaisu takaisin, mutta toisinaan tulee takaisin sitten vasta, kun dami on mukana ;) Hihnan käytön noutoilussa olen jättänyt kokonaan pois. Joskus todella harvoin saatan taippariotteeseen koiran ottaa.
Suurella innolla Netta nouti kaikki damit siinä järjestyksessä, kuin miten koiran lähetin ne noutamaan. Nykyään piika ei enää tiputa damia minulle eteen, vaan odottaa joko seisoen tai istuen, että otan damin häneltä. En ole alkanut hiomaan tarkemmin palautus "asentoa", ei kai sillä niin merkitystä ole, että onko se minun edessä istuen/seisoen, vai tuleeko sivulle perusasentoon...? Minulle käy kaikki nuo. Pääasia on, että ei tiputa damia maahan.
Toiseksi tein yhden noudon niin, että koiran kanssa vein damin kauemmas minun paikastanu ja takaisin tullessa jätin koira istumaan noin puoleen väliin nokka minuun päin. Pitkä vihellys pillillä, ohjaus käsi- ja äänimerkillä eteen. Koira muisti edelleen, että mikä on homman nimi ja salamana lähti itsestään taakse päin hakemaan damin ja toi sen minulle.
Siinäpä meidän treenit sitten oli. Minulle (ja koiralle) rittävät, pääasia, että saimme treenit onnistumaan ja saimme hienosti lopetettua onnistumiseen.



Netta sitten vuorostaan lähti autoon ja F pääsi näyttämään taitojaan omistajansa kanssa. 

Netalla kyllä sitä noutointoa riittää ja PALJON, niin kuin noutajalla kuuluisi olla. Olen super tyytyväinen siihen, että miten olemme edistyneet noutoiluissa. Minähän olin ihan tietämätön kaikista nouto jutuista, ennen kuin olen itse alkanut koiran kanssa niitä harjoittelemaan. Totta kai olen ennen koiran hankintaa lukenut kaikesta, mutta käytännössä en tiennyt yhtään mitään, mitä pitäis tehdä ja miten. Nytkin minulla on mielessä monia asioita, joita haluaisin koiralle opettaa, mutta toteutus ei niin helppoa kuitenkaan ole. Pitäisi vielä kunnolla ymmärtää että MIKSI jotain asiaa opettaa, mihin sitä tarvitsee jne. Hankalaksi koituu usein käsky sanan keksiminen, helppo ja näppärä, joka koirallakin "helppo kuulla", eikä sekoittuisi muihin sanoihin... Sirun kanssa hankalaa, kun käskee sivulle, niin en ole varma että käsittääkö se sen sivu käskyn, vai voiko jopa kuulla vain oman nimensä... Olenkin sitten yrittänyt käyttää käskysananan "sivulle"....



Ajatus ei halua oikein luistaa, saa nähdä kuinka sekavaa tekstiä tuli. Tulihan nuo kohdat moneen kertaan luettua ja korjattua monia kohtia, mutta kyllä sinne aina niitä virheitä tulee jäämään ;) minulla ainakin.... Kuvatkin ovat hieman huonoja laadultaan, syyttäkäämme pientä hämärää ja huonoa kamera kalustoa ;)


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Päivitystä pitkästä aikaa! :)

Onkin vierähtänyt tovi sitten edellisestä postauksesta... Tietokone ongelmia ollut tässä jonkin aikaa, mutta jos tämä kone nyt haluaa kunnolla vielä jonkin aikaa. :)



Paljon on kerinny tapahtua tässä muutaman kuukauden aikana. Neidit ovat kumpikin kehittyneet, ja Siru on hurjasti kasvanut. Netan kanssa ollut treeni taukoa suunilleen koko joulukuu, tammikuussa jälleen ryhdistäydyin neidin kanssa. Sirun kanssa nyt on ongelmana ollut lumi määrä, mutta olemme aloittaneet TOKO uran piikan kanssa, jos olisimmekin ensimmäinen eestikki koirakko joka kisaa kyseisessä lajissa...? ;)

Sirulla alkaneet ensimmäiset juoksut pari viikkoa sitten! Kovaa vauhtia mennään kohti aikuisuutta. Juoksut ei juurikaan ole vaikuttanut koiraan. Enemmän omissa oloissaan sisällä ollut, muuten ei muutoksia luonteessa ja käytöksessä. Nettakin juoksuja tekee, karvat on tippunut ja alkaa koira kierroksilla käydä.



Ollaan tosiaan Netan kanssa ryhdistäydytty nouto juttujen kanssa ja ensi kesänä ehkä voisimme yrittää taippareita. Katsotaan jos pääsemme taipumuskoekurssille ja miten sielä lopuksi möllitaipparit menee. Viime keväänä olin kuunteluoppilaana, kun Netta oli ihan vauva vielä, ettei voinut osallistua. Olen saanut jopa Netan kantamaan varista! Oli kyllä semmonen jättipotti tähän ankeaan talveen ;) Eli askel lähempänä taippareita, jes! Olemme alkaneet vähän harjoittelemaan ohjausta ja pillin käyttöäkin... Tulevat juoksut nyt ehkä vähän tulee "pilaamaan" meän treenejä, jos koira on samanlainen luupää kuin viime juoksuilla... Tokossa olemme ottaneet vähän takapakkia, tai lähinnä seuruussa, mutta sitä yritetään kunnostaa nyt uudelle "tekniikalla".

Uutena juttuja tyttöjen kanssa olen aloittanut "doboilun". Emme kuitenkaan ihan oikeita DOBO palloja ole ostaneet, vaan ihan normi ihmisten pitkuilainen jumppapallo käytössä...



Sirun kanssa jokunen viikko aikaa käytiin kahdestaan eräällä metsätiellä kävelemässä ja katsomassa näkyykö kettuja, tai jäniksiä. Eihän tietenkään niitä elukoita siellä näkynyt, vaan vanhoja jälkiä. Jäniksen jäljet ei neitiä kiinnostanut, tiä sitten kuinka vanhat jäljet olivat... Mutta ketun jäljille, uudemmille ja selvästi vanhemmille, neidillä täysin käytös muuttui ja kiinnostus heräsi. Jos lunta ei olisi ollut niin paljon, olisi se lähtenyt jälkiä metsään seuraamaan. Iso lumi määrä vain teki etenemisen metsässä mahdottomaksi tehtäväksi.
Tokoiltu olemme Sirun kanssa silloin tällöin. Olen niin super tyytyväinen neidin hienoon kontaktiin. Vähän helpommalta kaverilta tuntuu siihen hommaan, kuin vilkas tolleri, mutta toisaalta taas pieni jääräpäisyys tuo omat haasteensa :D Rauhallisesti vain eteen päin.
Näyttelyharkoissa Siru on päässyt pari kertaa käymään.

Kuva otettu viime vuoden puolella.


Mätsäreissä Siru on kerinnyt pyörähtää 3 kertaa. Oulussa nyt ei tullut muuta kuin punainen nauha, mutta Pellon mätsäreissä ekalla kerralla PUN3 ja toisella kertaa PUN2, isoissa pennuissa tietenki. Jos seuraavalla kerralla se PUN1 ;)
Eilen kävimme Tornio RN:ssä, tuloksena PEK2. Sirun kaksi siskoa oli myös kehässä, mutta kukaan heistä ei saanut KP. Syynä olivat liian kevyet ja kehittymättömänt päät, sekä hännät kannettiin liian korkealla... Muuten olen tosi tyytyväinen arvosteluun.

"7kk pentu, feminiininen kokonaisuus, pieni ja melko kehittymätön pää, oikeat rungon mittasuhteet. Hyvät kulmaukset. Kaunis ylälinja. Erinomaiset liikkeet, mutta liian korkealla kannettu häntä"

Tuomarina Arja Koskelo.

Sirun vanhempi sisko (Matkakosken Eräuni)  AVO-ERI1 AVK1 SA PN1 SERT ROP ja RYP2 !!

Tässäpä lyhyt pikainen postaus muutaman kuukauden tapahtumista tiivistettynä...